Jump to content ›
Ylen vaalikone

Ylen Vaalikone

Helppokäyttöinen sovellus vaalimainontaan

Scroll down icon

Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa asettui ehdolle 33 618 ehdokasta yhteensä 295 kaupungissa ja kunnassa. Yhteistyömme Ylen kanssa alkoi jo vuosia sitten kun rakensimme Ylen Vaalikoneen, verkkopalvelun, joka auttaa äänestäjiä löytämään itselleen sopivan ehdokkaan. Tällä kertaa pelissä oli vielä enemmän. Loimme ensimmäisenä maailmassa sovelluksen, jossa ehdokkaat voivat kampanjoida itse tekemillään vaalivideoilla.

Lähtötilanne

Demokratia murroksessa

Tänä päivänä vaalien tasavertaisuus on vaarassa. Kun kampanjoinnin painopiste on siirtynyt verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, vaalitaistelu saa entistä helpommin epäreiluja piirteitä. Yhdenvertaisuuden järkkymisellä on vakavia seurauksia. Olemme kaikki nähneet tekaistuja uutisia, korruptoituneita kampanjoita sekä huomanneet tunteisiin vetoavan viestinnän yleistyneen. Luotettaville tietolähteille ja ehdokkaiden vertailuasetelmille on tarvetta enemmän kuin koskaan.

Yleisradion perustavoitteisiin on kirjattu rehellinen ja luotettava tiedonvälitys sekä maamme demokraattisten instituutioiden tukeminen. Ylelle vaalit ovatkin ratkaisevan tärkeitä ja haaste on keskeinen.

Haaste

Miten säilyttää tasapuolisuus poliittisessa pelissä?

Vuoden 2014 EU-vaaleista lähtien Yle on ylläpitänyt vaaliehdokkaiden omaa videogalleriaa osana vaalikonettaan - meidän heille rakentamaamme verkkopalvelua. Seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa Yle haastatteli studiossaan liki 2 000 ehdokasta. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa moinen olisi käynyt liian työlääksi ja kalliiksi – olihan ehdolla peräti 33 618 ehdokasta.

Mutta meillä oli idea. Entä jos ehdokkaat voisivat itse nauhoittaa omat vaalivideonsa mobiilisovelluksen avulla ja julkaista ne itse Ylen ehdokasgalleriassa?

Yksi helppokäyttöinen sovellus kaikille

Halusimme rakentaa Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiin mobiilisovelluksen, jota jokaisen ehdokkaan olisi helppo käyttää. Suunnittelun näkökulmasta suurin haaste ei ollut niinkään videoiden nauhoittaminen vaan sovelluksen sisältämän informaation suunnittelu. 

Mobiilisovelluksen tulisi näyttää ehdokkaalle koko ajan, mikä on seuraava askel. Käytettävyyden testaus olikin ratkaiseva osa suunnitteluprosessissamme. Testasimme eri väestöryhmillä niin interaktiivisia rautalankaprototyyppejä kuin toimivan sovelluksen ensimmäisiä versioita. Testaamalla havaitsimme heti sudenkuopat ja saimme ne korjattua ennen sovelluksen julkistamista. 

 

Tekninen toteutus

Videokampanjointi jokaisen ulottuville

Kehitimme videotallennusominaisuuden, joka perustuu avoimeen React- ja Apache Cordova -lähdekoodikomponentteihin ja mobiilikamera- ja tiedostolataus-liitännäisiin. Avoimen lähdekoodin liitännäiset eivät olleet vielä aivan tarpeeksi monipuolisia, joten muokkasimme niiden natiivikoodia saadaksemme niistä juuri tarpeisiimme sopivat. 

Valtavan lähdetiedostomäärän sekä erilaisten tiedostokokojen ja alustojen käsittelyä varten rakensimme automatisoidun prosessoinnin jälkeisen back endin. AWS Lambdan avulla videoklipit normalisoitiin, muutettiin kooltaan, pakattiin ja yhdistettiin dynaamisesti muokattuihin HTML-osiin. Lopuksi valmiit videot vietiin Yle Areenaan, jolla oli omat vaatimuksensa videoiden käsittelyä varten.

Yhtäläinen palvelu kaikille

Jokaisella ehdokkaalla tulisi olla yhtäläinen palvelu. Perustimme helpdesk-tiimin avustamaan ehdokkaita videoiden nauhoittamisessa ja kaikissa vaalikoneeseen liittyvissä kysymyksissä.
 
Lisäksi moderointitiimimme tarkasti tuhannet ehdokasvideot ennen julkaisua. Tätä varten palkkasimme 10 moderaattoria, jotka perehdytimme yhdessä Ylen kanssa, sekä kehitimme moderointiprosessia ja online-työkaluja työtä helpottamaan.

Tulos

Kokonaisvaltainen digitaalinen alusta ehdokkaille julkisena palveluna

Rakentamamme Vaalikone Ehdokasgallerioineen nousi miljoonia kävijöitä palvelevan Ylen ylivoimaisesti suosituimmaksi julkiseksi digitaaliseksi palveluksi keväällä 2017. Verkkopalvelussa ehdokkaat saivat maksutta esitellä itsensä ja mielipiteensä suoraan äänestäjille. 53 % kunnallisvaaliehdokkaista hyödynsi mahdollisuuden, ja kolmannes heistä loi oman videon mobiilisovelluksella.

Projektin aikaisista kauneusvirheistä huolimatta pääsimme tavoitteeseemme. Tulevissa vaaleissa ja sovelluksissa Yle voi taas hyödyntää luomaamme järjestelmää ja kokemustamme. 

Projekti on myös oiva todiste siitä, miten digitalisaatiolla voidaan säästää julkisen sektorin kuluissa.

NODAssa julkaistun artikkelin mukaan Ylellä kului peräti kuusi henkilötyövuotta vuoden 2015 eduskuntavaalien ehdokasgallerian ja studiohaastatteluiden tekemiseen. Tällä kertaa työmäärä julkaistua ehdokasvideota kohden oli merkittävästi pienempi.

Vuoden 2017 vaalikonesovellus on nyt suljettu, mutta näissä linkeissä voit tutustua viimeisimpiin ehdokasgallerioihin:

Vaalikone Kuntavaalit 2017

Vaalikone Eduskuntavaalit 2015

Vaalikone Eurovaalit 2014

Varaa maksuton konsultointi siitä, miten projektisi kannattaa toteuttaa.

Käymme tapaamisessa läpi projektisi tavoitteet ja kerromme näkemyksemme siitä, miten projekti kannattaa rakentaa. Tarjoamme apua projektin määrittelyyn, toteutukseen tai digitaalisen palvelun innovointiin.

Ota yhteyttä

Jätä meille viesti, ja palaamme seuraavaan arkipäivään mennessä.

[email protected]
+358 50 371 9516